SUOMEN KIINTEISTÖASIANTUNTIJAT KIAS OY ALOITTI TOIMINTANSA

HSI-tekniikka on nyt Suomen Kiinteistöasiantuntijat KIAS Oy. Helsingin Seudun Isännöitsijät Oy on irrottanut tekniikan omaksi osakeyhtiökseen. Tekniikan koko henkilökunta siirtyy uudelle yhtiölle. Muutoksen tavoitteena on saada tekniikan yksikköön entistä paremmat mahdollisuudet kehittää palveluja asiakkaiden tarpeita vastaaviksi.   

Muutoksen hetkellä henkilökuntaa on 15. He siirtyvät vanhoina työntekijöinä uuden yrityksen palvelukseen. Esimiehet pysyvät samoina.

”Suomen Kiinteistöasiantuntijat KIAS Oy tarjoaa monipuolisia kiinteistön elinkaaren asiantuntijapalveluja ja he tulevat kehittämään toimintaa intensiivisemmin omana yrityksenään,” perustelee muutosta HSI:n toimitusjohtaja Esko Pietikäinen.

HSI-tekniikan taustan vuoksi henkilökunnalla on pitkä kokemus kiinteistöjen elinkaaren pidentämisestä ja vahva ymmärrys kiinteistöjen asiakaskunnan palvelemisesta.

”Asiakkaillemme tulemme tarjoamaan uudenlaisia räätälöityjä asiantuntijapalveluja. Tavoitteenamme on kasvaa ja toimia kannattavasti koko valtakunnan tasolla,” kertoo Suomen Kiinteistöasiantuntijat KIAS Oy:n toimitusjohtaja Tarmo Oikarainen.

”Kotimaisen perheyritystaustan ansiosta Suomen Kiinteistöasiantuntijat KIAS Oy pystyy toimimaan innovatiivisesti ja ketterästi muuttuvassa ympäristössä,” sanoo Suomen Kiinteistöasiantuntijat KIAS Oy:n hallituksen puheenjohtaja Petteri Lahtinen.

Helsingin Seudun Isännöitsijät Oy on suomalainen perheyritys. Yrityksestä irrotettu tekniikan osasto on toiminut jo pitkään omassa toimipisteessään Espoon Sinimäessä ja sen liikevaihto on ollut noin 1,5 miljoonaa euroa vuodessa.
Suomen Kiinteistöasiantuntijat KIAS Oy:n arvoiksi on kirjattu vastuullisuus, tavoitteellisuus, innovatiivisuus ja avuliaisuus. Tavoitteena on olla valtakunnallinen arvostettu kiinteistöjen asiantuntijapalveluja tarjoava kumppani.  

Lisätietoja:       
toimitusjohtaja Tarmo Oikarainen,
puhelin 040 163 6229,
Suomen Kiinteistöasiantuntijat KIAS Oy

hallituksen puheenjohtaja Petteri Lahtinen,
puhelin 040 519 3776,
Suomen Kiinteistöasiantuntijat KIAS Oy