Sähköautojen latauspisteet

Teidänkin taloyhtiöön sähköautojen latauspisteet?

Polttoaineen hinnannousu ja sähköautojen hankintakannusteet ovat kasvattaneet ladattavien autojen suosiota. Ennen sähköauton ostoa kannatta kuitenkin selvittää auton latausmahdollisuudet.
Voiko autoa ladata taloyhtiön parkkipaikalla tai työpaikan autohallissa? Useinkaan lämmitystolpan sähköpistoke ei sovellu sähköauton lataukseen. Onko taloyhtiööni mahdollista rakentaa latauspiste
autoa varten?

KIAS:n asiantuntijan apu auttaa kartoittamaan, mitä sähköautojen latauspisteiden rakentaminen vaatii ja millaisia vaihtoehtoja toteutukseen olisi taloyhtiössä. Kun tiedetään toteutettavien latauspisteiden
lukumääärä, tulee tarkistaa yhtiön sähköverkon kunto ja kapasiteetin riittävyys. Hankkeen kustannusten selvittyä päätetään kustannusten jakoperusteet, onko hanke yhtiön vai osakkaiden oma hanke.
Lisäksi valitaan sähkönkulutuksen mittaustapa ja maksun määrä.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA myöntää toistaiseksi taloyhtiöille tukea sähköautojen latausinfran rakentamiseen. Edellytyksenä avustukselle on, että yhteisö rakentaa valmiuden vähintään
viidelle latauspisteelle. Avustusta voi saada myös latauslaitteiden hankintaan. Avustusta voi hakea ympäri vuoden. KIAS:n asiantuntija tietää erilaisista tuista ja avustuksista.

Latauspisteiden kunnossapitovastuu määritellään, kun tiedetään miten rakentamisen kustannukset jaetaan.

KIAS:n kokeneet ammattilaiset auttavat hankkeen onnistuneessa toteuttamisessa.