Asiakastarinat

”Heillä on asiantuntevaa ja palveluhenkistä porukkaa töissä,” toteaa asiakas Ari Lantea Vantaalta.

Olen käyttänyt KIAS:n asiantuntijoita pienissä ja isoissa hankkeissa.

Hoidan yrittäjänä sekä hallinnollista että teknistä isännöintiä. Jos kohdalleni on ajautunut haasteellisia keikkoja, olemme ratkoneet niitä yhdessä KIAS:n kavereiden kanssa. Voin kysyä heiltä aina varmistuksia ja vinkkejä toimenpiteisiin.

Heillä on asiantuntevaa ja palveluhenkistä porukkaa. He auttavat mielellään. Olen aina saanut heiltä vastauksia monimutkaisimpiin kysymyksiin.

Ari Lantea,
I
sännöinti Talocenter Oy, Vantaa ja Kerava

”Yhteistyössämme parasta on luottamus,” sanoo asiakas Marko Andersin Riihimäeltä.

Olen käyttänyt KIAS:ia kiinteistön kunnossapitoselvityksiin, hankesuunnitelmien tekoon, tehnyt kiinteistökierroksia, joista saan raportin ja saanut vinkkejä ja tukea melkein päivittäin mm. kylpyhuoneremontteihin ja vesivahinkoihin. Isännöitsijä ei yksin valitse KIAS:ia vaan yleensä asiakkaamme valitsee heidät kilpailutuksen kautta.

Yhteistyössämme on parasta luottamus. Olen oppinut tuntemaan KIAS:n asiantuntijoita, niin on matala kynnys soittaa ja kysyä neuvoa. Meidän hommissa on myös tietosuoja erityisen tärkeä ja heihin minä luotan.

Yleensä soitan niille henkilöille, jotka entuudestaan tunnen, tavoitettavuus on hyvä ja saan saman tien vastaukset. Voin aina soittaa myös assistentille, joka jakaa töitä KIAS:lla ja ohjaa minut oikealle henkilölle.

KIAS:n palveluita kannattaa hyödyntää, koska siellä työskentelee luotettavia asiantuntijoita. Pidän myös siitä, että asiakkaat voivat suoraankin soitella tekniikan henkilöille. Se aina auttaa ja nopeuttaa minun työtäni.

Marko Andersin,
MJA Isännöinti Oy, Riihimäeltä

 

man using welding machine

”Minun työssäni on joskus tärkeätä saada vastaus nopeasti,” kuvailee asiakas Miia Naskali Porista.

man using welding machine

Olen konsultoinut heitä esim. tarjouksen tekemisissä, urakkatarjouspyynnön laatimisessa sekä urakkatarjousten vastausten vertailussa. Olen käyttänyt heidän asiantuntijoitaan myös esim. vesivahinkojen sattuessa vastuunjaon selkeyttämiseen sekä eri toimenpidevaihtoehtojen selvittämiseen. KIAS:n asiantuntijoiden kanssa teen mielelläni töitä, koska saan heiltä nopeasti vastauksia ja aina viivytyksettä apua. Apu on kustannustehokasta ja asiantuntevaa. Kiasin asiantuntijat ovat nähneet jo kaiken mahdollisen, mitä kiinteistöjen elinkaaren aikana tulee vastaan.

Parasta on mielestäni tavoitettavuus ja asiantuntevuus. Minun työssäni on joskus todella tärkeätä saada vastauksia nopeasti.

KIAS:ssa on mukavia ihmisiä töissä. He ovat helposti lähestyttäviä ja he ymmärtävät, mitä tämä isännöinti tarkoittaa. He ymmärtävät isännöitsijän roolin ja erityisesti vastuun asiakkaan ja asiantuntijan välillä.

Miia Naskali,
M. Naskali Oy, Porista